Korona-arkea Alanyassa - kesäkuu 2020



Virpi Pyykkö

Ajattelin kirjoittaa blogeja toukokuun loppuun, mutta haluan onnellisen lopun, joten jatkan vielä kesäkuun. Minä niin jo luulin, että olisimme saaneet vapauttavan tuomion, mutta ei. Karanteenimme jatkuu. Kirjoittelen tätä alkua nyt Toivon päivänä, 4.6. Melko monelta ikäihmiseltä tosin jo toivo alkaa hiipua. 1.6.2020 tilanne: uusia tapauksia viimeisen vuorokauden aikana oli 827 ja kuolleita 24. Yhteensä koronaan on kuollut 4563 ja kaikkiaan koronaan on sairastunut 164 769 henkilöä. Eilen kuuntelin terveysministerin katsauksen tilanteesta ja odottelin todella, että hän sanoisi, että nyt on oikea aika vapauttaa alle 18-vuotiaat ja yli 65-vuotiaatkin normaaliin arkeen. Mutta taas asia siirtyi. Ehkäpä ensi viikolla, ehkä. Nyt näyttää siltä, että saatamme olla jo Suomessa ennen kuin karanteeni päättyy. Toisaalta myös Suomen hallitus jahkailee rajojensa avaamisen suhteen, joten voi hyvinkin olla, että näemme karanteenin päättymisen täällä ollessamme.

Naputtelen jo kymmenettä ostoslistaa ruokakuskillemme. Olemme yrittäneet tehdä homman yksinkertaiseksi, eikä kaikkia mielitekoja ole toteutettu karanteenin vuoksi. Nyt kuitenkin olen lähettänyt toivomuksen basaarilta ostettavaksi pieniä, tuoreita uusia perunoita, sillä kaapissa on muutama sillipurkki, jotka on tuotu Suomesta, kun täältä sitä ei saa. Silli ja uudet perunat kuuluvat kevääseen ja kevät on jo mennyt karanteenissa ja kesä tullut. Elän siis toivossa saada silliä ja uusia perunoita huomenna. Kaikkea pientä piristystä tekee mieli mitä pidemmälle karanteeni etenee. Tosin alkuvuodesta ennen koronaa ehdimme jo ensimmäiset makupalat uusia perunoita saada, mutta niitä ei lasketa. 

Ajattelen Turun toria, Rymättylästä aamulla kaivettuja pikku Siiklejä, savukalaa, mökkisaunan savukiehkuroita, jotka leijailevat nenään, kun makaan riippukeinussa ikihongan alla, järven lempeitä aaltoja, linnunlaulua ja alkukesän suunnatonta vehreyttä. Täällä katselen, miten miehet kunnostavat uima-allasta yötä myöten. Siitä tulee oikein hyvä. Ehkä karanteeni vielä joskus loppuu ja pääsen veteen verryttelemään kangistuneita jäseniäni. Se on varmasti aivan taivaallista. 

Kokonaisuudessaan täkäläisessä koronan selätyksessä ovat alle 20-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat saaneet pisimmän ”tuomion”, vaikka kyse onkin suojelusta. Jos joutuisi valinnan eteen: Otatko vapauden ja koronan vai terveyden ja karanteenin – eipä tarvitsisi kahta kertaa harkita. Ihmisellä on kuitenkin ilmeisesti taipumusta harmituksen pidetessä protestoida kunnes apatia tainnuttaa kapinahengen. Nyt alkaa apatiavaihe jo uhkaavasti lähestyä, jos ei tässä pian jotain tapahdu. Pään sisäinen elämä lisääntyy karanteenin myötä. Enää en viitsi seurata kadun ja lähiympäristön tapahtumia. Onko tämä jo sitä alkavaa apatiaa? Ystävien kanssa keskustellessa samaa on havaittavissa. Asiat, jotka ilahduttivat alussa, eivät enää aiheuta samanlaista riemua. Nyt vain todetaan asiantila. Hyvätkin uutiset otetaan vastaan epäilemällä, että jotain vielä sattuu ja muutoksia huonompaan tulee. 

Matkalippujen varaus on yksi tällainen asia. Kun on taas yhdet liput saatu kovalla työllä vaihdettua useiden aikaisempien vaihtojen jälkeen, ei jaksa enää uskoa, että ne voisivat pysyä voimassa lähtöön saakka. Me emme ole edes yrittäneet, kun ei ollut paluulippuja muutenkaan. Ei ole tarvinnut peruutella ja vaihdella. Odotellaan vaan rajojen avautumista. Kaverit, jotka lähtivät 29.4. kotiutuslennolla, ovat jo nauttineet Suomen suvesta ja mökkielämästä täysin siemauksin. Selvisivät kahden viikon karanteenilla ja meillä on jo tätä kirjoittaessani jo 35 karanteenipäivää sen jälkeen takana. Toiset ystävät yrittivät myöhemmin Saksan kautta, mutta puihin meni. Täällä nyt porukalla odotellaan. On jo keskusteltu siitäkin, että jos oikein pitkäksi menee, ollaan sitten syksyyn asti yhtä soittoa.

Nyt on 10.6. Eilen illalla kabinetin kokouksen jälkeen tuli uusia uutisia. Jo edellisestä viikosta alkaen on puhuttu, että me ikäihmiset saisimme ehkä yhden asiointipäivän viikossa sunnuntaikävelyn lisäksi. Sillä alkaisi jo olla käyttöä, kun yhdestoista viikko on meneillään. Mekin olemme hoidattaneet pankki- ja apteekkiasioita ja ostattaneet puheaikaa ruokakuskillamme. Ystävämme ovat tänään lähdössä Saksan kautta Suomeen toisella yrityksellä. Mies oli käynyt pari päivää sitten pankissa. Eivät olleet palvelleet, vaan sanoneet, että yli 65-vuotiaana te ette saa asioida täällä. Hyvin on kiellot organisoitu. Pääseepä Suomessa sitten pankkiin ihan vapaasti huomenna. 

Eilisistä uutisista kuulin, että tuo yli 65-vuotiaiden asiointipäivä ei tullutkaan, vaan me saamme nyt liikkua vapaasti joka päivä klo 10–20. Ei voi olla totta! Aivan taivaallista!  Mistä minä nyt voin enää valittaa? No esimerkiksi siitä, että kello 10 on jo niin kuuma, että aamulenkki ei ole sama kuin seitsemän jälkeen. Ja siitä, että uima-altaaseen lasketaan vettä niin pienellä letkulla, että sen täyttäminen kestää viikon. Kaksi vuorokautta on vesi virrannut ja nilkan korkeudella mennään. Ei, en valita enää. Olen ”süper” iloinen. Tänään mennään päiväkävelylle melkein vapaina kansalaisina. Tosin maskit ja etäisyydet ovat vielä, mutta pian varmaan kävelylläkin voi ilman paheksuvia katseita kulkea maskitta. Tämän päivän lehdessä oli tieto, että Alanyan koronatapausten määrä on nolla, kun hoidetut kalastajatkin ovat päässeet sairaalasta. Hienoa! Uutisten mukaan muuallakin maassa elämä normalisoituu vähitellen. Täällä ihmiset menevät töihin ja loput liikkeet avautuvat. Vain suurempia kokoontumisia ja elokuvia ja teattereita vielä pidätellään varmaankin heinäkuun alkuun. 

Nyt alkaa siis uusi ajanjakso. Huomenna menemme basaarille ja sitten kauppaan. Onpa jännittävää yrittää soluttautua siihen ihmismassaan. Miten sitä osaa pujotella turvallisesti ja tehdä ostoksia enää, kun on melkein yksitoista viikkoa pyörinyt omissa ympyröissään. Sieluni riemuitsee. Kohta menen kampaajallekin. Hiukset roikkuvat jo hartioilla ja kääntyilevät minne sattuu. Samalla reissulla käyn kirjakaupassa, ostoskeskuksessa, haen kanadöneriä ja lohta Carrefourista. Se onkin sitten jättiloikka tavalliseen arkeen. On se kumma miten ensimmäisenä päivänä jo tekisi mieli joka paikkaan, vaikka juuri tämä vapautumisen jälkeinen ryntäys on asia, josta varoitellaan. Tiedän sen itsekin. Mutta ainakin kampaajalle menen ja otan mani- ja pedikyyrin, mutta vasta ensi viikolla. Siihen asti jaksan vielä odotella tomun laskeutumista. Saa sitä sen verran nauttia, saahan?

Nyt on käyty lähibasaarilla. Sisääntuloreiteillä olivat zabitat valvomassa maskien käyttöä. Antoivat maskit niille, jotka tulivat ilman maskia ostoksille. Myyjillä oli kasvosuojat ja väkeä oli maltillisesti. Vain ajoittain vihannes- ja hedelmätiskeillä oli ostajaryppäitä, mutta kokonaisuus tuntui toimivan. Tuoreita kirsikoita, aprikooseja, uusia perunoita ja porkkanoita – kaikkea oli runsaasti. Voi näitä värejä ja tuoksuja! Olipa mukavaa nähdä jo tutuiksi käyneiden kauppiaiden hymyjä ja kuulla – Hoşgeldiniz! – Tervetuloa! Jotkut pohtivat yhdessä koronan vaikutuksia ja kasvoilta näkyi koronan tuoma huoli elämästä ja toimeentulosta. 

Seuraavana päivänä teimme jo ensimmäisen ostosmatkan läheiseen Migrosiin. Kyllä tuntui hienolle, kun sai itse valita tuotteita ja katsella ympärilleen. Eipä olisi ennen koronaa uskonut, että ruokaostoksilla voi olla näin nautinnollista. Hyllyjen välistä löytyi ystäväkin, jolla oli myös ostoskärryyn tavaraa kertynyt. Kertoi jo aamulla puhelimessa menevänsä kauppaan, vaikka pakastin oli täynnä kanaa ja lihaa, mutta kun nyt kerrankin pääsee, niin onhan sitä mentävä. Voihan sitä jättää taas loput ruoat talonmiehelle, jos lentolippu joskus onnistuu muuttumaan lentomatkaksi yllättäen. Tosin viidennen yrityksen jälkeen lipunvaihto ei kuulemma enää inspiroi.

Iltaisin on televisiosta alkanut tulla muutakin kuin koronaa. Tulevia vaaleja jo spekuloidaan, on terrorismipidätyksiä, 486 kahdessa päivässä, kaasuräjähdyksiä, hukkumisonnettomuuksia, liikenneonnettomuuksia, tulvia ja rakeita, parisuhdeväkivaltaa ja jotain iloisempaakin taisi tänään olla, mutta hukkui näihin synkempiin aiheisiin. Tosin nämä synkemmätkin arkielämän uutiset tuntuvat mukavalta vaihtelulta, kun ei ole kaikilla uutiskanavilla jatkuvia koronan aiheuttamia kuolemia ja pelkoa. Näissä muissa uutisissa on synkkyydestään huolimatta sentään jotenkin elämän makua – luonto huuhtelee tulvilla koronat eikä tarvita desinfiointipartioita. Ihmiset tappelevat taas vanhaan malliin, kun lakkaavat pelkäämästä kaverinsa kuolemaa ja voivat palata normiarkeen.

31.5. koronaluvut putosivat alle tuhannen ja laskivat alimmillaan 786 tapaukseen päivässä ja kuolleiden päivittäinen määrä putosi alimmilleen 14 kuolemaan päivässä. 13.6. tapaukset nousivat taas yli tuhannen ja 15.6. oltiin jo lukemassa 1592 ja kuolleiden lukumäärä oli 18. Kesäkuun alun normalisointipäätökset alkavat näkyä nousevina koronalukuina. Ihmiset eivät enää käytä maskeja ja pidä huolta sosiaalisesta etäisyydestä. Tilanne saattaa joko tasaantua tai ryöpsähtää uuteen kasvuun, jos ei meno muutu, sanovat asiantuntijat. 

Nyt alkaa jo itsekin spekuloida Suomeen lähtemisen ajankohtaa. Kannattaako odottaa lentoja Suomeen Gazipasan kentältä Istanbulin kautta, jos joutuu taas odottelemaan uudestaan karanteenissa. Sitä ei enää halua, koska Suomikin purki eilen poikkeusolot ja siellä on tapaukset minimissään. Tätä täytyy harkita. Suomeen menneet ystävät osaavat myös välittää Suomen alkukesän ihanuutta, joka lisää koti-ikävää. Mutta ihana on kesä täälläkin ja niin mukavan rauhallista, kun ei ole kuin täkäläisiä turisteja. Paikallisten yrittäjien vuoksi kuitenkin toivoisi, että tilanne normalisoituisi ja alkaisi normaali kesä täälläkin.

Eilen otin karanteenin jälkeen kvanttihypyn; kävin kampaajalla, mani- ja pedikyyrissä, ostoskeskuksessa ja apteekissa. Kampaamossa oli oven vieressä ilmoitus, että ilman maskia ei voi tulla. Kampaamossa kaikilla oli maskit, mutta osa henkilökunnasta piti niitä välillä leuan alla, kun eivät tehneet asiakastyötä. Kampaamossa oli läpiveto, joten ilma liikkui. Ostoskeskuksessa mitattiin kuume sisäänkäynnin yhteydessä ja käsidesejä löytyi muualta paitsi apteekista – ei ainakaan osunut silmääni, vaikka oikein etsin. Taksilla ajelin mennen tullen ja mennessä kuskilla oli etupenkillä ryttyinen maski, jonka kuitenkin laittoi kasvoilleen. Palatessa kuskilla ei ollut, mutta autossa oli kaikki ikkunat auki. Nyt tietysti toivon, ettei liikkeellä ollut samanaikaisesti taudinkantajia. Hiukseni leikannut kaveri kyllä aivasteli muutaman kerran, mutta ei minun läheisyydessäni. Nyt sitten vaan toivotaan, että kaikki meni hyvin. Periaatteessa tartuntavaara on pieni, mutta huonolla tuurilla pienikin vaara voi realisoitua. Toivotaan, ettei näin käy. 

Myöhemmin kävimme lähiapteekissa. Siellä oli oviaukon jälkeen vedetty punavalkoiseksi maalattu rautakettinki käytävän poikki. Asiointi tapahtui kettingin takaa. Näin estettiin turha tuotteiden koskettelu, mikä tuntui ihan järkevälle varokeinolle sekin. Käsidesikin oli oven ulkopuolella heti sisäänkäynnin vieressä.

17.6. oli lehdessä tieto, että yksi henkilö oli viety tehohoitoon, kun oli taas löytynyt koronatartunta Alanyassa ja kaikki potentiaalit henkilöt hänen ympäristöstään oli asetettu karanteeniin. Tonnikala-alusten neljä koronapotilasta olivatkin jo jokin aika sitten vapautuneet hoidosta, eikä uusia tapauksia ollut sen jälkeen ilmaantunut.  

19.6. Oli yksi henkilö tuonut koronan Kyprokselta Gazipasaan, joten korona väijyy lähistöllä taas. Tosin Kyproksella on ollut vain vähän toistasataa tapausta ja kohta parisen kuukautta ei ainuttakaan tapausta. Olisiko joku satunnainen oireeton matkailija vai tilastovirhe. Mutta onneksi apuun tulevat opiskelijoiden pääsykokeet. Niiden vuoksi olemme taas ulkonaliikkumiskiellossa 20.6. klo 9.30–15, 27.6. klo 9.30–15 ja 28.6. klo 9.30–18.30. Johan tässä ehdittiinkin vapaudesta nauttia. Mutta ei hätää. Nyt on uima-allas täyttynyt ja hoitoaineet laitettu ja 20.6. saa mennä uimaan. Ihan varmasti menen, heti aamusta. En ole enää varma, onko meillä yli 65-vuotiailla ulkoiluaika edelleen klo 10–20, ilmeisesti on. Minä kuitenkin käyn huomenna aamu-uinnilla heti kahdeksalta – kyllä kai sitä saa sen verran omassa pihassaan polskia. Siihen aikaan ei yleensä ole ketään muita muutenkaan altaassa, joten koronan vuoksi en ole vaaraksi muille, jos vaikka olisinkin oireeton kantaja, kun kävin siellä kampaajalla ja ostoskeskuksessa. On se kyllä hölmöä, että siitäkin pitää kantaa huonoa omaatuntoa, vaikka se oli ihan laillista ja olin maskitettuna koko ajan. Mökkihöperöksihän sitä tulee, jos ei liiku ihmisten ilmoilla. 

Nyt on 30.6. Eiliseen iltaan mennessä on kesäkuussa tullut 34.671 uutta tapausta ja 525 uutta kuolemaa. Kokonaisuudessaan tapauksia on nyt 198.613 ja kuolemantapauksia 5115. Kyllä rajoitusten purku tuntuu ja näkyy. Mutta jossain kohtaa on tehtävä ratkaisut ja varauduttava seurauksiin. Kesäkuun loppupuolella tilanne on vakiintunut noin 1200–1400 päivittäiseen tapaukseen ja noin 17–20 kuolemantapaukseen. Alanyan lukuja olen etsinyt, mutta en ole löytänyt luotettavaa lähdettä, joten olen vain raportoitujen lehtitietojen armoilla. Oma vekkaukseni on, että ehkä muutamasta kymmenestä muutamaan sataan voisi olla mahdollista, koska ensimmäisiä tapauksia oli jo ennen kuin niistä ilmoitettiin. Mutta jos jollakin on tietoa, kertokaa meille muillekin.

Täällä Turkissa on vielä suuressa osassa maata maskipakko, jota valvotaan sakoilla. Myös eilen määrättiin Antalyan alueelle suurempien ihmismäärien kokoontumis- ja liikkumiskielto viidentoista päivän ajaksi varotoimenpiteenä. Turkki on oman kokemukseni mukaan toiminut mallikkaasti kokonaisuudessaan. Näin suuri ja sosiaalisesti aktiivinen kansa on saatu yllättävän hyvin noudattamaan ohjeita ja tauti pidettyä kontrollissa. Viestintä on toiminut pääosin hyvin. Päättäjät ovat ahkeroineet parhaansa. Terveysministeri Kocalle nostan tässä vaiheessa kesähattuani – määrätietoinen ja selkeä ulosanniltaan, ei souda ja huopaa päätöksissään, mikä on pandemian kannalta avainasia. Kun tiedetään seuraavat vaiheet ja askellukset, niitä on helppo noudattaa. Hänen sivustoillaan on ollut ennätysmäärä kävijöitä, ei ihme. Turismikauden avautumista seuraan toivottavasti Suomesta käsin. 

Turkin koronaluvut eivät ole Suomen tavoiteluvuissa rajaliikenteen avaamiselle: 8 tapausta /100 000, mikä on rajojen avaamisen yksi kriteeri, joten odotus taitaa olla aika pitkä. Mutta toivotaan, että Suomi-Turkki -lennot käynnistyvät ennen pitkää ja halukkaat pääsevät taas turvallisesti matkustamaan molempiin suuntiin. Turkki tarvitsee turismia ja turistit haluavat tänne, joten tämä yhtälö ei ole ylivoimainen, kun jaksamme vielä jonkin aikaa odottaa koronan sammumista.

Lentojen lykkäyksiä ja peruutuksia on tullut jatkuvasti koko kesäkuun. Facebook-sivut ovat täynnä turhautuneita matkailijoita, jotka haluaisivat tulla vielä kesän aikana tänne, mutta matkoja joudutaan lykkäämään eri syistä syksyyn ja ensi vuoteen. Lentoyhtiöt lomauttavat henkilöstöään ja ovat rahoitusvaikeuksissa. Meillä on nyt kuitenkin paluulento Suomeen varattuna. Nyt vielä odotamme, onnistuuko se. Löysimme Lufthansalta 4.7. ja 5.7. kaksi lentoa. Ilmeisesti jotain saksalaisille tarkoitettuja erityislentoja, koska niitä oli vain kaksi. Nyt pitäisi päästä Antalya – Frankfurt – Helsinki saman päivän aikana ja vain parin tunnin odotuksella Frankfurtissa. Kuulostaa hyvälle. Katsotaan onnistuuko. Sunexpress oli yhtenä vaihtoehtonamme, mutta lehdestä luin, että sekin on perumassa ainakin joitakin Turkin lentojaan, joten hieman ovat hankalampia nämä paluulennot ennen elokuuta. 

Tämän päivän lehdessä oli tieto, että Alanyan koronatilanne on taas nolla. Kauppias ja hänen lähipiirinsä pari ihmistä, jotka sairastuivat, ovat nyt parantuneet. Nyt on hyvä aika hyvästellä Alanya, vieläkin tosin pienellä varauksella lennon suhteen, sillä täällä on tautitilanne kunnossa. Suomihan on myös hoitanut koronansa hyvin. 

Olen huomannut tämän koronakevään ja kesän aikana, että ilot ja surut tulevat peräkkäin tai limittäin, joskus oikein ryppäissä – ehkä juuri tästä syntyy se elämisen maku, joka on joskus karvaampaa ja joskus taas makeampaa. Tärkeää on, että kokemukset saa jakaa toisten kanssa. Eletään toivossa, että korona saadaan tainnutettua ja pidetään tänä kesänä itsestämme ja toisistamme oikein hyvää huolta!